04 maaliskuuta 2009

Villisorsasta villiriisiin eli lukemisesta ymmärtämiseen

Lähiluku

Huolimattomuus ei ole hyve, ja se paljastaa kirjoittajan huonoksi lukijaksi tai välinpitämättömän lepsuksi kirjoittajaksi. Siitä ei arvostelija tykkää.

Ei ole mitenkään ainutlaatuista, että opiskelijat lukevat tehtävät ja tehtävänannot miten sattuu. Tälläkin kertaa Villisorsa-näytelmä muuttui Villiriisiksi, näytelmän kirjoittaja Ibsen Westerbergiksi ja Westerlundiksi, Suna Vuori Vuorioksi ja Vuoriseksi, Hjarmar Ekdalin isä nimeltään Vanhaksi tai Luutnantiksi.

Keväällä 2003 Lasse Lehtisen Kalevaan kirjoittama teksti olikin abiturientin mielestä kolumni Kalevalassa ja Osama Bin Laden kirjoitti muka Helsingin Sanomien verkkoliitteeseen. Tehtävänannossa oli tuolloin tarkoitus analysoida Hesarin verkkoliitteessä julkaistua käännöstä Bin Ladenin puheesta.

Viittaaminen aineistoon

Aina ensimmäisellä kerralla viitataan täsmällisesti pohjatekstiin eli lähteeseen, mielellään kirjoitelman ensimmäisessä tai toisessa kappaleessa.

Suna Vuori iskee maan rakoon Paavo Westerbergin ohjaaman Villisorsa-näytelmän kritiikissään "Villisorsa eksyy vierauteensa" (Helsingin Sanomat 13.12.2007). Vuorin mielestä tulkinta on "ainoastaan hukassa", eikä kehuttavaa ole kuin nimeksi.

Kun lähdetiedot on annettu, kirjoittajaan viitataan sukunimellä eikä pelkällä etunimellä. Etunimellä viittaaminen vaikuttaa vähättelevältä tai teennäisen tuttavalliselta. Myös parafraaseja kannattaa käyttää toiston välttämiseksi, esim. kriitikko, kirjoittaja, hän.

Novellit ovat fiktiota

Aina lukija ei ymmärrä, mitä eroa on faktalla ja fiktiolla. Runot, novellit ja näytelmät ovat sepitteitä eli kuvitteellisia tekstejä. Novellin päähenkilöä ei ole olemassa kuin paperilla, eikä runon minä ole sama asia kuin sen kirjoittaja.

Kerran oli aineistona Jaana Janhilan Myymälävaras-novelli, jossa nuori nainen meni ostoskeskukseen. Siellä häntä epäiltiin myymälävarkaudesta ja hänen omaisuuttaan turmeltiin, silmät kaivettiin päästä ja kallo avattiin. Lopulta mitään ei löytynyt, ja neitonen lähti suutuksissa ostarista.

Useimmat kirjoittajat eivät tunnistaneet, että tarina ei ollut realistinen. Tunteet nousivat pintaan, ja vartijat tuomittiin ankarasti: toisen päätä ei saa mennä avaamaan. Joku kirjoittaja suuttui ja olisi halunnut haastaa vaksit oikeuteen; joku toinen olisi halunnut iskeä heitä turpiin.

Ylitulkinta on virhe

Kaikkien lukijan tekemien tulkintojen tulee perustua aineistoon. Kirjoittaja ei voi väittää sellaista, mitä hän ei voi perustella luettavasta tekstistä.

Villisorsassa vanhalla Ekdalilla on oma pieni eläintarha, jossa on villisorsa, kaniineja ja kyyhkysiä. Koska tekstikatkelmassa ei nimetä, millaisia kyyhkysiä ullakolla on, kirjoittaja ei voi päätellä, ovatko ne sepel-, kallio- tai uuttukyyhkyjä. Lukija ei voi myöskään mennä omin päin lisäämään eläimiä eli arvailemaan, mitä kaikkea muuta siellä voisi olla. Ei voida myöskään päätellä näytelmäkatkelmasta, että vanhus olisi sadistinen tai jotain muuta yhtä lennokasta.