23 huhtikuuta 2010

Tuliaisia ITK10-tapahtumasta

Keskiviikkona 21.4. osallistuin Sosiaalisen median työpajaan, jossa ryhmäyttäminen toteututettiin iloisesti etsimällä käytteän todaysmeetiä. Perustin  FacebookiinNingiin ja Diigoon kuhinkin meille oman ryhmän. Tämänä lisäksi luotiin omat profiilit niille osallistujille, joilla ei vielä ollut omaa profiilia noissa palveluissa. Myös Twitteriä päästiin kokeilemaan keskenämme ja sekä ryhdyttiin seurailemaan toistemme liverryksiä.

Todaysmeet soveltuu hyvin erilaisten keskusteluryhmien perustamiseen vaikkapa tiedonhankintaan, neuvotteluun tai väittelyyn. Käyttöliittymä on yksinkertainen ja toimii selaimella näppärästi. Facebookiin suljetun ja omasta profiilista piilotetun ryhmän perustaminen niin ikään käy helposti. Facebookia käytettiin myös tällä kurssilla siten, että kurssin opettaja Tarmo Toikkanen viritteli keskustelua ennen kurssin alkua. Sinne minäkin esitin pari sisältöön liittyvä toivetta ja kommentoin alustavaa kurssiohjelmaa.

Kohta maksulliseksi tulevan Ningin saa integroitua kätevästi myös Facebook-tiliin, ja siellä perustamassamme ryhmässä vaihdettiin ajatuksia ja mietteitä siitä, kuinka tätä yhteisöä voi käyttää.Sehän taipuu monenmoiseen, ja siitä on hyvä esimerkki myös Sometu.

Diigoa voidaan käyttää jakamaan kurssi- ja tehtäväkohtaisia linkkejä kurssitehtävien tekemiseen tai syventymiseen eri aiheisiin. Hyvää palvelussa on vuorovaikutteisuus, eli ryhmän jäsenet voivat keskustella lähetetystä linkistä keskenään ja jatkaa esim. tehtävän työstämistä ilman erillistä ohjelmaa (s-posti, pikaviestin).


Twazzupilla voidaan jakaa helposti kurssiin liittyvä materiaalia osallistujille, ja osallistumaan pääsee kirjautumalla palveluun Twitterillä. Koulutuksessa esitettiin muutamia linkkejä tätä käyttämällä.

Hyödyllistä oli myös tutustua tekijänoikeuksiin. Lyhyen luennon jälkeen malliesimerkkejä löytyi Flicristä ja ohjeita, kuinka lisensoida oma teos creative commons -lisenssillä.
Tekijänoikeuden perusteet
View more presentations from Tarmo Toikkanen.

Ehdimme tutustua Wikiopistoon ja muutamiin malliesimerkkeihin, kuinka wikejä voi käyttää osan omien kurssien opettamista. Esim. lukion psykologin kurssin ohjeet ja linkkilistat voi jakaa Wikissä.

Blogien käyttö opetuksessa on monella jo arkipäivää, ja käytänteitä on monenlaisia. Blogi voi olla päiväkirjamainen, oppilaan oppimisblogi, lukupäiväkirjablogi, kuvaamataidon virtuaalinäyttely verkossa tai opetusta tukeva blogi. Päivän loppupuolella oli aikaa vielä tutustua Wordpressiin ja luotiin kurssilaisille omat blogit, muokattiin asetuksia, lähetettiin viestejä ja harjoiteltiin ryhmätyöskentelyä toistemme blogeissa.