Halki, poikki ja pinoon
Äidinkielen opettaja Oula Mäkipää Iitistä kailottaa kyseenalaisella tavalla yleisönosastokirjoituksessaan " Äidinkieli ja kirjallisuus eri oppiaineiksi" (HS 15.12.2008) nykyisen oppiaineen pilkkomista.
Kirjoittaja käsittelee osittain ilmeisesti samaa asiaa kuin Helena Linna ja Merja Kauppinen (HS 15.12.2008), jotka ovat luultavasti julkaisseet oman tekstinsä yleisönosastolla, mutta kirjoittaja ei vaivaudu määrittelemään väitteitä tai edes aihetta selkeästi.
Mäkipää pyrkii ilmeisesti jakamaan oppiaineen asiakirjoittamiseen ja toisaalta runojen rustaamiseen sekä draamaleikittelyyn. Ensimmäistä hän kutsuu "suomen kieleksi ja viestinnäksi" ja jälkimmäistä "sanataiteeksi ja draamaksi". Puheviestintä ja kirjallisuushistorian opetus on ovat hänen mielestään ilmeisesti tarpeettomia, sillä ne molemmat jätetään mainitsematta. Olisi ehkä kannattanut tutustua eurooppalaisiin malleihin, kuinka jako on toteutettu kielen ja kirjallisuuden välillä.
Olen täysin samaa mieltä Mäkipään kanssa, että hänen opettamansa oppiaine on tieto-, taito- ja taideaine. Myös pakollisilla kursseilla voidaan kirjoittaa luovasti. Kuva-analyysien ja satujen kirjoittaminen ovat molemmat luovaa kirjoittamista. Draamaleikeillä voidaan käsitellä kirjallisuutta ja vaikkapa uutistekstejä. Opiskelijat hankkikoot omat "flow-tilansa" viikonloppuisin yöelämässä eikä koulussa pakollisilla tai valinnaisilla kursseilla.
Koulu on opiskelijoiden työpaikka, jossa työnteko on tarkoitus ja päämääränä hankkia tulevia opintoja varten sitä henkistä pääomaa ja konkreettista osaamista tulevaisuuden haasteisiin. Olen jyrkästi eri mieltä, että muka "opetuksen tärkein tavoite on oltava itse kirjoittamisen aktista nauttiminen".
Mäkipään teksti jää väistämättä pelkäksi heitoksi väitteiden yksipuolisuuden vuoksi. Sanallakaan ei sivuta edes opetussuunnitelmaa tai siihen tehtäviä muutoksia ylioppilaskokeesta puhumattakaan. Näiden asemesta kirjoittaja olisi lisäämässä jotain kerhomäärärahoja, koska ne toimivat "mielenterveyden eheyttäjinä -- näinä kauhajokien aikakautena". Väite kuulostaa peräti huteralta, sillä leikkikerhoista ei olisi ollut mitään hyötyä ainakaan Kauhajoella: tappaja ei edes ollut lukion oppilas.
Jos ajatellaan kirjoittajan tavoitteita, ylioppilaskirjoitukset kaipaisivat uudistusta. Ehkäpä hänen mielestään tekstitaidon koe tai esseekoe joutaisivat kuopattavaksi. Toisen koepäivän vaihtoehdoksi voisi esittää vaikkapa draamakoetta. Opiskelijoille jaettaisiin aamutuimaan dramatisoitavat tekstit, jotka voisivat olla vaikkapa uutisia tai novelleja. Niistä sitten muokattaisiin farsseja tai beckettmäisiä absurdeja näytelmiä. Iltapäivällä olisi aika esityksiin, jotka tietysti taltioitaisiin.
Koulun opettajat (vähintään kaksi) suorittaisivat alustavan arvostelun. Opiskelijoiden oikeusturvan takia myös sensoreita olisi kaksi. Kaiken lisäksi sekä koulun opettajien ja sensorien antamat pisteet laskettaisiin yhteen, ja lopullinen arvosana muodostuisi näiden kahden keskiarvosta. Valitusoikeuden ei tulisi maksaa mitään, ja se olisi sallittava kaikille halukkaille, joiden alustava arvosana laskee. Rahoituksen voisi hoitaa vaikkapa veikkausvoittovaroista, tai pantaisiin ylimääräinen ylioppilaskoevero lukion oppikirjoihin. Sen voisi toteuttaa lisäämällä kirjan arvonlisäveron päälle ylimääräisen prosentin.
Tomi Tötterstrand
sijaisopettaja
äidinkieli ja kirjallisuus
Järnefeltin lyseo
Lohja
Osallistu keskusteluun ja valitse yksi seuraavista:
- Arvioi tekstin sävyä ja tyyliä.
- Erittele kirjoittajan argumentaatiota ja dialogia.
- Pohdi tekstin uskottavuutta ja viestivyyttä.
